Kohottajat

KOHO:n asiantuntijat ovat työkykyjohtamisen laaja-alaisia ja näkemyksellisiä ammattilaisia. Me kohottajat työskentelemme aina vaikuttavasti, käytännönläheisesti ja asiakkaamme osaamista kasvattaen. Vahva toimeenpanokyky ja raikas kuluneiden käytäntöjen haastaminen yhdistävät meitä. Hyödynnämme uusinta tutkittua tietoa ja edelläkävijyys korostuu toiminnassamme.

Tutustu kohottajiin ja ota yhteyttä. Kerromme mielellämme lisää!

Tehdään yhdessä lisää työkyisiä päiviä

Työterveyshuollon kilpailutusten uranuurtaja

Vaikuttava työkykyjohtamisen kumppani

Pitkällä kokemuksella ja näkemyksellä

Asiantuntijat, verkostot ja kumppanit

Kohottajat

Tiina Kesti

Johtava työkykyasiantuntija, Osakas

Esittely

Tiinalla on yli 20 vuoden kokemus työkykyjohtamisen kehittäjänä eri rooleissa. Hän on työskennellyt työterveydessä, eläkevakuutusyhtiössä, kuntoutuksessa, johdon konsulttina ja valmentajana. Työurallaan Tiina on toiminut sekä johto- ja esihenkilötehtävissä että kehittämisasiantuntijana. Hänen erityisosaamistaan on työterveysyhteistyön sisällön kehittäminen ja vaikuttava valmentaminen. Tiina on myös maailman vahvin työkykyasiantuntija.

Esko Piirainen

Toimitusjohtaja, Osakas

Esittely

Esko on tehnyt töitä vakuutusalalla 30 vuotta ja hallitsee työuran elinkaareen liittyvät vakuutusasiat niin työnantajan kuin työntekijän näkökulmasta. Hänellä on vahva osaaminen työkykyriskien taloudellisista vaikutuksista, niiden ennustamisesta ja hallintaprosesseista. Esko on ollut usean yrityksen ohjausryhmässä kehittämässä työkykyjohtamisen kokonaisuutta ja ymmärtää työkykyriskien merkityksen liiketoiminnan näkökulmasta.

Esittely

Suvi on työskennellyt esihenkilö- ja johtotehtävissä useammalla toimialalla yli 20 vuoden ajan. Suvi on toiminut sekä liiketoiminnasta ja asiakkuuksista vastaavana johtajana että suuryrityksen HR johtajana. Suvin vahvuus on strateginen kehittäminen ja kokonaisuuksien johtaminen. Hän ymmärtää kokonaisvaltaisesti työhyvinvoinnin johtamisen vaikutuksen työn tuottavuuteen, henkilöstötyytyväisyyteen, työnantajakuvaan ja sitä kautta yrityksen menestykseen. Suvi on myös käytännönläheinen ja ratkaisukeskeinen työsuojelun, työkykyjohtamisen ja työterveysyhteistyön kehittäjä.

Esittely

Anu on työskennellyt kymmenisen vuotta eri yrityksissä HR tehtävissä ja hänen vastuullaan on ollut mm. henkilöstön kehittämisen, työkyvyn tuen ja työterveysyhteistyön asioita. Aiemmin hän ehti kerryttää laajasti osaamista työterveyshoitajan tehtävistä lähes 20 vuoden ajan. Anulla on aina ollut työssään vahva ote kehittämiseen. HR tehtävissä hän on vastannut monista hankkeista ja projekteista yritysjohdon tukena. Hänellä on kokemusta mm. strategiatyöskentelystä, osaamisen kehittämisestä, esimiestyön tuesta, valmennusten suunnittelusta ja toteuttamisesta.

Esittely

Elinalla on yli 20 vuoden monipuolinen kokemus terveydenhuollon alalta, erityisesti työterveyshuollon parista. Elina on toiminut yksityisellä lääkärikeskuspuolella yrittäjänä sekä erilaisissa johto-, esihenkilö- ja johtoryhmätehtävissä. Kokonaisuuksien nopea haltuunotto, erilaisten kehitysprojektien hallinta sekä ratkaisukeskeinen asenne ovat vahvuutena tälle iloiselle ja empaattiselle työhyvinvoinnin ja työelämän kehittäjälle. Elina on myös innokas opiskelija ja partiolaisena aina valmiina uusiin haasteisiin.

Minna Koponen-Tunnila

Työkykyasiantuntija

Esittely

Minna on pitkänlinjan työterveyshuollon ammattilainen, jolla on laaja kokemus erilaisista kehittämisen ja johtamisen tehtävistä. Aikuisiällä aloitettu musiikin opiskelu sekä kestävyysurheilu heijastuvat hänen työasenteessaan korostaen sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta. Minna on omistautunut edistämään terveyttä, tukemaan organisaatioita ja hän on todellinen voimahahmo työterveyshuollon alalla.

Esittely

Susanna on tehokas ja järjestelmällinen koordinaattori, jonka intohimona on toiminnan organisointi ja kehittäminen. Hän on työskennellyt yli kymmenen vuotta terveyspalveluiden parissa asiakaspalvelussa, lähiesihenkilönä ja työkykyjohtamisen projekteissa.

Arvomme

ROHKEA

RATKAISUHAKUINEN

TOPAKKA

TULOKSEKAS

Kumppanimme

Kumppaniyhteistyö

kUMPPANI

Aon Finland

Aon Finland arvioi ja kilpailuttaa sairauskuluvakuutukset asiakkaillemme.

Aon Finland on kansainvälinen vakuutusmeklari ja riskienhallinnan asiantuntija.

Autamme yhdessä asiakkaitamme rakentamaan vaikuttavan kokonaisuuden työkykyriskien hallintaan yhdistämällä vakuutusratkaisun ja työterveyspalvelun. Synkronoimme ratkaisut niin, että ne ovat kustannustehokkaita, tukevat työkykyjohtamista ja vähentävät työkyvyttömyyden kustannuksia. Sairauskuluvakuutus on erittäin arvostettu henkilöstöetu.

kUMPPANI

Rastor-instituutti

Rakennamme kiinnostavia kasvuohjelmia esihenkilöille ja johtajille.

Rastor-instituutti on työelämän uudistaja, jonka valmennukset tähtäävät aina tunnistettuun muutokseen.

Olemme toteuttaneet vaikuttavia valmennuskokonaisuuksia ja räätälöityjä yrityskohtaisia kasvuohjelmia työhyvinvoinnin työkaluihin sekä muutoksissa johtamiseen. Valmennukset ovat saaneet erinomaista palautetta käytännönläheisyydestään ja niihin on osallistunut satoja esihenkilöitä ja johtajia.

kUMPPANI

HR Legal Services

Valmennamme Työkykypartnereita – työkykyjohtamisen huippuosaajia!

HR Legal Services tarjoaa HR- ja lakipalveluita ammattitaidolla vaativaankin tarpeeseen.

Teemme valmennusyhteistyötä Työkykypartner-valmennuksessa. Työkykypartner on täsmäkoulutus, jossa osallistuja saa välineet oman organisaation työkykyjohtamisen kehittämiseen. Juridinen näkökulma nivoutuu teemaan oivalluttavan käytännönläheisesti. Osallistujien palautteet ovat olleet 5/5.

Kiinnostuitko?

Varaa aika maksuttomaan konsultaatioon kalenterista, lähetä viesti tai soita.

Vastaamme yhteydenottoosi samana tai seuraavana arkipäivänä.

if.gnitlusnocohok@neniariip.okse
050 496 1181